Lausunto terveydenhuollon toimivuudesta

Lausunto tarkastusvaliokunnalle

Asia: O 41/2023 vp Terveydenhuollon toimivuus  

Syöpäjärjestöt kiittää hallintovaliokuntaa, että se on ottanut käsittelyynsä niin olennaisen tärkeän asian kuin terveydenhuollon toimivuuden sekä siitä, että saamme toimittaa valiokunnalle aiheesta kirjallisen asiantuntijalausunnon.

Terveydenhuollon toimivuus on ikääntyvän Suomen avainkysymyksiä. Nykytilanteessa on monia ongelmia, ja olemme huolissamme siitä, että kehitys ei ole menossa parempaan suuntaan.

Käsittelemme lausunnossamme seuraavia teemoja:

• Syövän diagnosointi ja hoito
• Terveyspalvelujen toimivuus yleisesti
• Sairauksien ehkäisy

1. Syövän diagnosointi ja hoito

Suomalainen syövänhoito on edelleen kansainvälisesti vertaillen huippulaadukasta. Potilaiden selviämisluvuilla arvioiden Suomi on maailman parhaiden maiden joukossa. Pitkään oltiin tilanteessa, jossa ongelmia oli perusterveydenhuollossa ja tutkimuksiin pääsyssä ja diagnoosin saamisessa, mutta kun syöpädiagnoosi oli tehty, erikoissairaanhoito oli erittäin laadukasta. Nyt kentältä kantautuu tietoa, että erikoissairaanhoitokin alkaa sakata. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon ongelmat ovat olleet jo pitkään tiedossa, mutta nyt tilanne on se, että syöpäpotilaan hoitopolulla voi tulla vastaan ongelmia koko matkalla: hoitoon pääsyssä ja diagnosoinnissa, hoidoissa sekä mahdollisessa palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa.

Jäsenjärjestöistämme tulleen palautteen mukaan erikoissairaanhoidon ruuhkautuminen on alkanut näkyä leikkausjonoina ja hoidon sekä hoidonjälkeisen seurannan viivästymisenä. Potilaille vaikeutunut tilanne on näkynyt myös siten, etteivät he ole päässeet riittävästi keskustelemaan tilanteestaan ja hoidostaan hoidosta vastaavan lääkärin kanssa. Lisäksi hoitojärjestelmään tehdyt muutokset ovat jäsenjärjestöjemme mukaan näkyneet potilaiden hoidon siirtymisenä aiempaa kauemmaksi kotipaikkakuntaan nähden sekä lisääntyvinä hoitopaikan muutoksina jopa samalle potilaalle.

Syöpä haastaa monella tapaa suomalaisen terveyspalvelujärjestelmän. Ensimmäinen haaste liittyy syöpämääriin. Kun nyt vuodessa diagnosoidaan noin 36 500 uutta syöpää, vuonna 2040 vuosittaisia syöpädiagnooseja on 48 000. Kasvutahti on 26 %. Kun tähän yhdistetään syövän hoidon kustannukset, jotka ovat tällä hetkellä noin 1,4 miljardia euroa vuodessa ja kasvavat noin 6 %:n vuositahtia, jo yksinomaan resurssimäärä, jota syövänhoito tulee jatkossa sitomaan, asettaa haasteen sote-sektorille.

Toinen kysymys liittyy jatkuvasti kehittyvään syövänhoitoon, joka on yhä yksilöllisempää. Samalla uudet hoidot ovat yhä kalliimpia ja tulevat markkinoille usein vähäisellä vaikuttavuusnäytöllä. Jatkossa tulee olemaan yhä suurempi kysymys, miten varmistetaan se, että potilaat saavat nopeasti käyttöönsä kustannusvaikuttavat hoidot, joista on heille hyötyä, mutta yhteiskunta ei haaskaa rahaa hoitoihin, joilla ei ole vaikuttavuutta tai jotka eivät tuo lisähyötyä käytössä oleviin hoitoihin nähden.

Suomalainen terveydenhoitojärjestelmä ei ole onnistunut ehkäisemään syöpään liittyvää eriarvoisuutta. Matalasti koulutetut ja vähävaraiset ihmiset kuolevat syöpiin yleisemmin kuin korkeasti koulutetut ja varakkaat[1] [2]. Syövän ilmaantuvuudessa ja kuolleisuudessa on myös alueellisia eroja. Suomelta puuttuvat kansallisesti yhtenäiset hoitopolut ja -käytännöt, minkä lisäksi esimerkiksi lääkevalikoima voi olla eri alueilla erilainen.

Syöpä vaikuttaa sairastuneen toiminta- ja työkykyyn sekä psyykkiseen hyvinvointiin. Yksi terveydenhuoltomme ongelmista on se, että potilaat saavat hyvin vaihtelevalla tavalla psykososiaalista tukea ja kuntoutumisen tukea. Kuitenkin oikea-aikaisesti annetulla tuella voi olla merkittävä vaikutus sairastuneen hyvinvointiin, arjessa pärjäämiseen sekä kuntoutumiseen. Psykososiaalisen ja kuntoutumisen tuen palvelut tulee kytkeä osaksi hoitopolkua. Oikea-aikaisilla tukipalveluilla voidaan myös säästää, kun ehkäistään ongelmien paheneminen tai esimerkiksi mahdollistetaan työikäisen syöpäpotilaan paluu työelämään tai iäkkään potilaan mahdollisuus kotona asumiseen.

Yksi koko terveydenhoidon mutta keskeisesti myös syövänhoidon ongelmista on palliatiivisen hoidon ja saattohoidon riittävyys ja laatu. Elämän loppuvaiheen hyvää hoitoa on vaihdellen saatavilla, eikä henkilöstön osaaminen ole riittävää. Kuitenkin laadukas ja oikea-aikainen palliatiivinen ja saattohoito on paitsi inhimillisesti välttämätöntä, myös kustannusvaikuttavin tapa hoitaa potilasta elämän viimeisillä hetkillä.

Tarvittavia toimenpiteitä ongelmien korjaamiseksi ja ehkäisemiseksi: 

• Laaditaan Suomelle kansallinen syöpästrategia, johon kootaan yhteiset linjaukset syövän ehkäisyn, diagnostiikan, syöpäseulontojen, syövän hoidon, kuntoutumisen ja psykososiaalisen tuen sekä syöpätutkimuksen tulevaisuudesta.
  • Syöpästrategian tavoitteena on vähentää syöpätapauksia ja -kuolemia, parantaa potilaiden elämänlaatua sekä varmistaa resurssien paras ja kustannusvaikuttavin käyttö.
• Laaditaan ja otetaan kansallisesti käyttöön syöpäkohtaisia hoitopolkuja ja -käytäntöjä.
• Parannetaan uusien lääkkeiden käyttöönottoprosesseja. Lääkkeiden arviointia, käyttöönottopäätöksiä ja korvattavuutta koskevat prosessit yksinkertaistetaan ja yhtenäistetään kansallisesti. Arvioinnin ja päätöksenteon laatu ja tuloksellisuus varmistetaan riittävällä resursoinnilla.
• Varmistetaan riittävä psykososiaalinen ja kuntoutumisen tuki potilaille yksilöllisen tarpeen pohjalta ja osana hoitopolkua. Varmistetaan tukipalvelujen riittävyys ja henkilöstön osaaminen.
• Kirjataan palliatiivinen hoito ja saattohoito lainsäädäntöön elämän loppuvaiheen hyvää hoitoa käsitelleen työryhmän suositusten mukaisesti. Parannetaan henkilöstön osaamista palliatiivisesta ja saattohoidosta.
• Varmistetaan riittävät ja laadukkaat terveyspalvelut koko syöpäpotilaan polun ajan (ks. seuraava osio)

2. Terveyspalvelujen toimivuus yleisesti

Terveydenhuollon lähtökohtana tulisi olla yhdenvertaisten, kustannusvaikuttavien ja taloudellisesti kestävien palvelujen saatavuuden turvaaminen. Palveluja tulisi saada terveystarpeen perusteella eikä maksukyvyn puute saisi estää palvelujen saantia. Nämä tavoitteet eivät toteudu riittävällä tavalla.

Ongelmia on mm. hoitoon pääsyssä, terveydenhuollon ammattilaisten riittävyydessä ja työoloissa, resurssien riittävyydessä, hoitopolkujen sujuvuudessa sekä ihmisten välisessä sosioekonomisessa ja alueellisessa eriarvoisuudessa.

Varhaisen, terveystarpeeseen perustuvan hoitoon pääsyn tulee olla koko järjestelmän perusta. Tähän liittyy nyt merkittäviä ongelmia. Avohoidon terveyspalveluja tuotetaan kolmessa varsin erillisessä järjestelmässä, joiden tuottamat palvelut eroavat saatavuudessa ja niistä koituvissa kustannuksissa[3]: Terveyskeskus tarjoaa avoterveydenhuollon palveluita koko väestölle, mutta saatavuudessa on lisääntyvästi ongelmia ja sen piirissä olevat joutuvat usein odottamaan hoitoon pääsyä ja maksamaan asiakasmaksuja. Vaikeudet päästä lääkärin tutkimuksiin joko odotusaikojen, matkojen tai maksujen vuoksi olivat Suomessa vuonna 2020 EU-maiden kolmanneksi suurimpia [4]. THL:n tutkimuksen mukaan pääsy avosairaanhoitoon lääkärin vastaanotolle vaihtelee hyvinvointialueittain, mutta on viime vuosina keskimäärin merkittävästi hankaloitunut [5].

Parhaiten vastaanotolle pääsevät ne, joilla on mahdollisuus käyttää yksityisiä palveluita ja ne, joilla on sairaudenhoitoa kattava työterveyshuolto (78 %:lla palkansaajista). Yksityisten palvelujen saatavuus on hyvä erityisesti kaupungeissa ja kuntakeskuksissa, mutta asiakasmaksut rajoittavat niiden käyttöä. Työterveyspalveluja käyttävät pääsevät maksutta ja usein jouhevasti palveluiden piiriin, millä on järjestelmätasolla suuri merkitys. Heikoiten terveyspalveluiden piiriin pääsevät työttömät.

Avopalvelujen käytön erot voivat heijastua sairaalapalveluihin lähetekäytäntöjen kautta [6]. Työterveydenhuollosta sekä yksityisesti ja tuotetuista terveydenhuollosta asiakas pääsee usein nopeammin erikoislääkärin vastaanotolle ja erikoissairaanhoitoon kuin julkisista palveluista. On selvää, että vastaanotolle pääsyn viivästyminen voi viivästyttää myös diagnoosin saamista ja siten jopa heikentää syöpäpotilaan ennustetta.

Sosioekonomisesti alemmissa luokissa on keskimäärin merkittävästi enemmän sairauksia ja sosiaali- ja terveyspalveluiden tarvetta. Alemmissa sosioekonomisissa luokissa pääsy palveluidenpiiriin on kuitenkin heikompaa kuin ylemmissä. Palveluiden saatavuuden ongelmaa pahentavat terveydenhuollon palveluihin, matkoihin ja lääkkeisiin liittyvät maksut, joiden vuoksi vähävaraiset eivät aina voi hakeutua hoitoon sitä tarvitessaan tai eivät pysty toteuttamaan heille suunniteltua hoitoa. Asiakkaan maksettavaksi koituvat maksut ovat Suomessa korkeampia kuin muissa Pohjoismaissa.[7] Nämä seikat ovat osaltaan omiaan vahvistamaan sosioekonomisia terveyseroja, jotka ovat tällä hetkellä Suomessa erittäin suuret, ja joita voi ehdottomasti pitää yhtenä terveydenhuollon ongelmakohtana.

Palveluseteleihin suunniteltu muutos, ettei setelin arvon tarvitsisi enää kattaa nykyistä vastaavalla tavalla palvelun hintaa, sekä uusi Kela-korvausmalli voivat myös synnyttää tilanteita, jossa nämä palvelut ovat erityisesti varakkaampien ihmisten hyödynnettävissä, mikä voi synnyttää lisää eriarvoisuutta.

Alimman sosioekonomisen ryhmän osalta 12 %:lla kotitalouksista oli katastrofaalisen suuret terveysmenot eli he käyttivät terveydenhuoltoon yli 40 % maksukyvystään. Kotitalouksien terveysmenot lisäävät erityisesti ikääntyneiden ja työkyvyttömien köyhyyttä. Suomessa erityisen korkeita ovat lääkekulut sekä kotihoidon ja palveluasumisen kustannukset. Lääkkeet muodostavat noin 40 % kotitalouksien terveysmenoista. Suuri köyhdyttävä vaikutus on julkisen terveydenhuollon asiakasmaksuilla. [8] Syöpäsäätiön kyselyyn vastanneista syöpäpotilaista 86 %:lla sairaus oli heikentänyt heidän taloudellista tilannettaan. Lähes puolet vastaajista oli joutunut sairautensa vuoksi tinkimään perustarpeistaan, kuten ruuasta, lääkkeistä ja palveluista.

Ongelmien korjaamisessa avainasemassa on hyvin toimivat, riittävästi resursoidut julkiset terveyspalvelut. Rakenteelliset ongelmat pienenevät, kun hoitoon pääsy julkisessa perusterveydenhuollossa on sujuvaa, hoitojen ja tutkimusten viiveet vähenevät, ammattilaisten määrä on riittävä eivätkä asiakasmaksut ole korkeita.

Suomalaiset terveyspalvelut ovat kansainvälisesti vertaillen varsin kustannustehokkaita. Kuitenkin Suomessa käytetään terveyspalveluihin vähemmän rahaa kuin muissa Pohjoismaissa [9]. Vaikka terveydenhuollon vaikuttavuudessa on parannettavaa, se ei yksin riitä ongelmien korjaamiseen. Tarvitaan terveyspalvelujen resursointia realistiseen terveystarpeeseen ja väestön ikääntymiseen pohjautuen.

Ammattilaisten riittävyys ja pysyvyys julkisissa terveyspalveluissa on yksi keskeisimpiä ratkaistavia kysymyksiä. Jotta sosiaali- ja terveysala ovat jatkossa houkuttelevia työpaikkoja, on palkkatason, henkilöstömitoituksen ja koulutusmäärien oltava riittäviä. Johtamista ja eri ammattiryhmien työnjakoa tulee kehittää niin, että kunkin ammattitaito tulee mahdollisimman hyvin hyödynnetyksi. Ammattilaisten työaikaa ei ole tule käyttää tukitoimintoihin, huonosti toimiviin tai liian monimutkaisiin tietojärjestelmiin tai turhiin kirjauksiin.

Digitalisaatio tuo uusia mahdollisuuksia terveyspalveluiden sujuvoittamiseen ja tehostamiseen, mutta riskinä on, että palveluiden saaminen vaikeutuu entisestään joillekin potilasryhmille. Onkin huolehdittava siitä, että palveluita saa myös ilman digitaalisten välineiden käyttöä ja että potilailla on mahdollisuus myös kasvokkaisiin tapaamisiin niin halutessaan.

Tarvittavia toimenpiteitä ongelmien korjaamiseksi ja ehkäisemiseksi: 

• Turvataan julkisesti tuotetuille sosiaali- ja terveyspalveluille riittävät resurssit. Varmistetaan, että hyvinvointialueiden rahoitus vastaa arvioitua tarvetta.
• Peruspalvelut toteutuvat pääosin hyvinvointialueiden omana toimintana. Yksityisesti tuotettuja palveluita hyödynnetään julkisia palveluja täydentävinä.
• Julkisten sote-palveluiden johtamista, sisältöjä ja työjakoa parannetaan.
• Turvataan sote-alan ja erityisesti julkisen palvelutuotannon houkuttelevuus ja kilpailukyky. Turvataan henkilöstön saatavuus mm. koulutuksen laadulla ja koulutettavien riittävällä määrällä.
• Parannetaan julkisten terveyspalvelujen henkilöstön työoloja ja mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä. Vähennetään terveydenhuollon ammattilaisten hallinnollisen työn osuutta ja poistetaan päällekkäistä työtä.
• Ohjataan potilaat julkisesta ja yksityisestä perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon yhdenmukaisin kriteerein. Turvataan erikoissairaanhoidon palvelujen yhdenvertainen saatavuus eri ihmisille ja ihmisryhmille.
• Potilaiden yhdenvertaisuuden parantamiseksi tehdään hoitoja koskevia priorisointeja ja palvelujärjestelmään kuulumista koskevia päätöksiä avoimesti ja kansallisella tasolla. Esimerkiksi Palveluvalikoimaneuvoston suosituksista voisi tehdä sitovia.
• Lasketaan terveydenhuollon asiakasmaksuja. Maksujen ei tule olla hoitoon pääsyn esteenä, eivätkä ne saa ajaa potilaita ja heidän perheitään köyhyyteen.
• Käyntimaksujen, lääkkeiden ja matkakustannusten maksukatot yhdistetään yhdeksi maksukatoksi, jonka taso määritellään suuruudeltaan kohtuulliseksi. Yhtenäisen maksukaton sisällä säilyisivät erilliset maksukatot, jolloin matka-, lääke- tai käyntimaksujen kertymän tullessa täyteen potilas ei enää maksaisi kyseisiä kuluja. Jaetaan maksukaton omavastuu useampaan osaan vuoden aikana.

3. Sairauksien ehkäisy

Pitkään on puhuttu aikeesta siirtää terveydenhuollon painopistettä sairauksien hoidosta niiden ehkäisyyn. Tilanne on kuitenkin edelleen se, että erikoissairaanhoito nielee suuren osan terveydenhuollon kustannuksista. Lisäksi matalan kynnyksen terveyspalveluja on puutteellisesti ja terveyden edistäminen osana terveyspalveluja toteutuu puutteellisesti.

Yleisillä kansansairauksilla on monia yhteisiä elintapariskitekijöitä: tupakka, alkoholi, ylipaino, epäterveellinen ravitsemus sekä liikkumattomuus. Epäterveelliset elintavat ovat yleisempiä alimmissa sosioekonomisissa luokissa.

Vaikka tupakointi onkin säilyttänyt asemansa tärkeimpänä syövän riskitekijänä, myös lisääntyvä ylipaino on syöpien ehkäisyn kannalta suuressa roolissa. Kuten yllä mainittiin, syöpätapaukset tulevat kasvamaan merkittävästi. Uusien syöpien ennustettu kasvu johtuu pääasiassa väestön ikääntymisestä.  Koska tutkimusten mukaan jopa 40 % syövistä johtuu elintapoihin liittyvistä tekijöistä, onkin paras keino vahvistaa tunnettujen riskitekijöiden ehkäisytyötä. Suomalaisilla näitä ovat edelleen tupakoimattomuus ja kasvavassa määrin ylipainon sekä alkoholin kulutuksen välttäminen.

Resurssien ollessa rajallisia on ensiarvoisen tärkeää, että terveellisiä elintapoja tuetaan yhteiskuntapolitiikalla, joka tekee terveelliset valinnat helpoiksi. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi terveysperusteinen vero, laadukas joukkoruokailu, liikunnalle otollisten elinympäristöjen edistäminen kaavoituksella sekä haitallisten aineiden, kuten alkoholin ja tupakka- ja nikotiinituotteiden, saatavuuden rajoittaminen. Hyvä ympäristöpolitiikka vähentää ilmansaasteita ja ilmastomuutosta sekä edistää luonnon monimuotoisuutta, kaikki tärkeitä ihmisen terveylle.

Myös terveydenhuolto on avainasemassa siinä, miten sairauksia ehkäistään ja miten ihmisiä tuetaan terveellisissä elintavoissa. Vaikka jokaiseen kohtaamiseen terveydenhuollon ammattilaisen kanssa tulisi tarvittaessa liittää elintapaohjausta, käytännössä elintapaohjaus on puutteellista eikä matalan kynnyksen tukipalveluja, kuten tupakka- ja nikotiinituotteiden lopettamisen tukea tai päihdepalveluita, ole kattavasti saatavilla. Elintavoista ei systemaattisesti keskustella vastaanottokäynneillä eikä niistä kirjata potilastietojärjestelmiin. Ammattilaisten, kuten ravitsemusterapeuttien ja fysioterapeuttien, määrä ei ole riittävä.

Tarvittavia toimenpiteitä ongelmien korjaamiseksi ja ehkäisemiseksi: 

• Lisätään HYTE-kertoimen osuutta hyvinvointialueiden ja kuntien rahoituksessa.
• Edistetään terveyttä kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Arvioidaan päätösten terveys-, hyvinvointi- ja eriarvoisuusvaikutukset.
• Toteutetaan terveysperusteista päihdepolitiikkaa eikä lisätä alkoholin tai tupakka- ja nikotiinituotteiden saatavuutta.
• Parannetaan tupakka- ja nikotiinituotteiden lopettamisen tukipalveluja kaikilla hyvinvointialueilla.
• Taataan päihdepalveluiden saatavuus sekä mini-interventioiden käyttö muussa vastaanottotoiminnassa
• Perusterveydenhuollossa otetaan käyttöön vaikuttavat puheeksi ottamisen ja elintapaohjauksen käytännöt, moniammatilliset ja -toimijaiset palveluketjut sekä yhtenäiset kirjaamis- ja seurantakäytännöt.
• Tarjotaan matalan kynnyksen hyvinvointia tukevaa toimintaa, johon voi osallistua ilman lähetettä.

Helsingissä 23.11.2023

Juha Pekka Turunen pääsihteeri
Syöpäjärjestöt

Lisätiedot:

Eeva Ollila, ylilääkäri, eeva.ollila@cancer.fi, 050 590 4935

Sini Terävä, yhteiskuntasuhdepäällikkö, sini.terava@cancer.fi, 050 513 5083

 

[1] Syöpä 2021 (syoparekisteri.fi), luku 14

[2] Sosioekonomiset tekijät liittyvät lasten syöpäkuolleisuuteenkin (duodecimlehti.fi)

[3] Microsoft Word – SST2_2017_14062017.doc (julkari.fi)

[4] 9789289059398-eng.pdf (who.int)

[5] Tilastoraportti 31/2023. Aikuisväestön hyvinvointi ja terveys – Terve Suomi 2022. (julkari.fi)

[6] Tilastoraportti 31/2023. Aikuisväestön hyvinvointi ja terveys – Terve Suomi 2022. (julkari.fi)

[7] Kotitalouksien terveysmenojen vaikutukset toimeentuloon Suomessa – Tiivistelmä WHO:n maaraportista (julkari.fi)

[8] Kotitalouksien terveysmenojen köyhyysvaikutukset Suomessa.pdf (utupub.fi)

[9] Kotitalouksien terveysmenojen vaikutukset toimeentuloon Suomessa – Tiivistelmä WHO:n maaraportista (julkari.fi)